Sunnuntai-aamuna herätys taisi olla vaille neljä lennon lähtiessä kohti Milanoa kahdeksan aikoihin. Ihmeellistä miten yksin aamupalalla hotellilla istuessa voikin ajatella niin paljon noin neljän tunnin yöunien jälkeen. Vaikka tätä matkaa olin halunnut jo monia vuosia ja niin iloinen kun unelmastani tulisi totta, en voinut pitää "entä jos.."-ajatuksia takaraivossa piilossa. Suurin ja oikeastaan ainut huolenaiheeni oli se, etten ymmärtäisikään englantia, kun koulussa kuuntelut ei ole ollut mikään vahvin puoleni.
Helsinki-Vantaan -lentokentän ihmeelliseen maailmaan päästyäni huolet kuitenkin unohtui ja pakko sanoa että rakastan lentokenttiä! Ihania kahvioita, myymälöitä ja niin paljon ihmisiä ympäri maailmaa. Ensimmäisen ulkomaanmatkani lisäksi kyseessä oli siis myös ensimmäinen lento. Ja eipä siinä, lentäminen on kyllä mukavaa ja rauhoittavan ihanat maisemat n. 12 kilometrin korkeudesta on. Kolme tuntia koneessa meni nopeasti ja Italian ollessa yhden tunnin ajallisesti Suomea jäljessä, sain vielä yhden tunnin elämääni lisää. (joka kyllä hävisi sitten tultaessa Suomeen mutta parempi näin päin)
Hymy oli aikas herkässä koneesta pois astuessa ja päässä soi kirkuva ääni: Minä oon Italiassa, minä oon Italiassa, minä oon oikeesti Italiassa..!
Hermostuttavaa oli sitten odottaa matkatavaroita ruumasta 40 minuuttia kun vastaan minua tullut leirinjärjestäjä Laura jo kyseli että: Got the luggage?
Siinä olikin sitten ensikosketukseni siihen, että Italialaiset on aina myöhässä, tuli kyllä huomattua kahden viikon aikana. Mutta joo, rinkkani tuli ehjänä perille ja siitä sitten Lauran luokse poskisuudelmien vaihtoon ja kertomaan miten ihmeessä minun sukunimeni oikein lausutaan, hahha. Eli toisin sanoen pelkoni siitä etten ymmärtäisi englantia osottautui heti kättelyssä turhiksi ja vahvan espressokupin käteen saatuani olokin muuttui heti virkeämmäksi ja seikkailu saapas-maassa sai alkaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti