Ryhmä!

<3

Selitetäänpä yllä olevasta kuvasta niin käy helpommin:

(ylärivi oik.-vas.)

Judit: Unkari, Valentina: Itävalta, minä!: Suomi, Sally: Australia, Gerli: Viro, Shawn: USA, Mateusz: Puola, Viktor: Kroatia, Asli: Turkki

(alarivi oik.-vas.)

Onur: Turkki, Jonas: Liettua.

Meitä oli siis 11 osanottajaa koko vaellusleirillä, kymmenestä eri maasta. Leirivaihdon periaattena kyllä on, että jokaisen leiriläisen pitäisi olla eri maasta mutta turkkilaisilla on leirien tapauksessa etuoikeus koska he järjestävät itse niin paljon leirejä niin saavat sitten lähettääkkin enemmän ihmisiä vaihtoon, anyway, tämä ei meidän menoa haitannut, tosi hyvin puhuivat molemmat englantia eivätkä olleet vain kahdestaan ja puhuneet turkkia.

Ja pakko vaan yksinkertaisesti todeta, että meijän porukka oli huippu hyvä! Kaikki tultiin toimeen keskenään ja jo neljäntenä iltana kun meillä oli viralliset rotari-juhlat kuultiin meidän rotareiltakin siellä juhlapuheen keskellä, että ollaan paras ryhmä koko kahdeksan vuoden aikana Comossa, jolloin siellä on leirejä järjestetty. Että kaipa se jotenkin meidän ilmapiiriä ja yhteishenkeä kuvaa ja voin jo nyt sanoa, etten ole ikinä itkenyt niin paljon kuin viimesenä yönä ja aamuna kun erottiin..

Totta kai meilläkin oli omat pienet ongelmanne ja vähän harmaita hiuksia ohjaajillemme aiheutimme kahden viikon aikana mutta niistä huolimatta leirimme oli aivan mahtavan loistavan upea ;)

Alusta asti juttua piisasi, mitä varmasti auttoi että joukossamme oli kaksi englantia "koti"kielenään puhuvaa ihmistä ja me muut sitten uskalsimme keskusteluihin lähteä mukaan ja uskomatonta miten kielitaito sitten kahden viikon aikana parantui; ajatukset muuttui täysin englanniksi ja suomi kuulosti niin vieraalta suussa että huhhu.

Niin paljon hyviä muistoja näiden ihmisten kanssa, toivottavasti vielä osan kanssa ainakin tavataan. Ja tulevaisuuden interrailille Euroopassa on jo monta pysäkkiä tiedossa, ja varmasti joku päivä Australiaan ja USA:ankin eksyn.

Everywhere we go (everywhere we go)
people wanna know (people wanna know)
Who we are (who we are)
so we tell them (so we tell them)
We are the Trekking camp! (we are the Trekking camp!)
And we sweat so much (and we sweat so much)

Night at mountains (night at mountains)
no-o wi-fi (no-o wi-fi)
so we cry much (so we cry much)
But we are the BEST GROUP! (But we are the BEST GROUP!)
Allora allora (allora allora)

Hah haa, siinä yksi merkki meidän loistavasta ryhmähengestä, vaelluksilla ei todellakaan oltu hiljaa, laulu ja nauru raikui kyllä koko ajan.

Ikävä.

Lähtöpäivä, osa 2

Milano Malpensan -kentältä kun sitten selvittiin niin siitä suoraan Milanon toiselle lentokentälle (Milano Linate) odottelemaan puolalaista poikaa, jonka kanssa oltiin ainoat aamulla Italiaan saapuuvat. Eli päivä jatkui sen jälkeen lounastaessa Lauran kotona hänen perheensä ja puolalaisen Mateuszen kanssa.

Ruokana oli tietysti pastaa, sen jälkeen kanapihvejä ja perunaa, jäätelöä ja kahvia. Ja voi, että miten rakastan italian kieltä, sitä oli ihana kuunnella vaikkei ymmärtänytkään mitään. Syödessä oli koko ajan keskustelua, naurua, välillä englanniks selittäen mistä on kyse ja sitten taas italiaksi. Lauran isä oli huippu tyyppi, kuten kaikki italialaiset miehet, koko ajan pilke silmäkulmassa ja vitsiä vääntämässä. Ihmisten välillä siellä on vaan niin vapaa tunnelma, ei katsota yhtään nenän vartta pitkin tai mulkoilla että mitähän tuokin tuohon tuli jotain nyt selittämään, niin kuin Suomessa jos yrität jollekkin tuntemattomalle jotain jutella.

Iltapäivän puolella sitten lähdettiin ajamaan kohti Comoa ja meidän "leiri"paikkaa. Alunperin meidän piti majoittua noin 10km päässä Comon keskustasta eräässä yliopistoasuntolan tyylisessä rakennuksessa, mutta onneksi tänä vuonna paikalliset rotarit halusivat kokeilla majoitusta ihan Comon keskustassa, jotta me leiriläiset päästäisiin illalla sitten ihan kunnon illanviettoon eikä oltais keskellä ei mitään, yay good lucky for us ;)

Asuntomme oli siis aikalailla iso rakennus, kolme kerrosta, ja sen sisällä oli kirkko, jossain alakerrassa keittiö, makuuhuoneita, iso ruokasali, muitakin saleja, joista yhdessä oli pingispöytä ja soccer-peli, kattoterassi, kellotornit, ulkona myös soccer-kenttä ja puutarhaa ja ties vaikka mitä huoneita. Meille oli varattu neljä huonetta, kaks tytöille, kaks pojille ja yks huone sitten valvojarotareille. Jokaisessa huoneessa oli kaks kylpyhuonetta ja neljä sänkyä, ihanan isot ikkunat joista avautui näkymä vuoristoon ja muualle Comoon.

Muut leiriläiset ei vieläkään olleet saapuneet kun minä ja Mateusz päästiin asunnolle, joten lähdettiin tekemään pika visiitti järven rantaan.
Mutta vihdoin kun päästiin takaisin asunnolle niin oli muutkin saapuneet ja seuraava postaus sitten meidän ryhmästä luvassa.

Lähtöpäivä

Sunnuntai-aamuna herätys taisi olla vaille neljä lennon lähtiessä kohti Milanoa kahdeksan aikoihin. Ihmeellistä miten yksin aamupalalla hotellilla istuessa voikin ajatella niin paljon noin neljän tunnin yöunien jälkeen. Vaikka tätä matkaa olin halunnut jo monia vuosia ja niin iloinen kun unelmastani tulisi totta, en voinut pitää "entä jos.."-ajatuksia takaraivossa piilossa. Suurin ja oikeastaan ainut huolenaiheeni oli se, etten ymmärtäisikään englantia, kun koulussa kuuntelut ei ole ollut mikään vahvin puoleni.

Helsinki-Vantaan -lentokentän ihmeelliseen maailmaan päästyäni huolet kuitenkin unohtui ja pakko sanoa että rakastan lentokenttiä! Ihania kahvioita, myymälöitä ja niin paljon ihmisiä ympäri maailmaa. Ensimmäisen ulkomaanmatkani lisäksi kyseessä oli siis myös ensimmäinen lento. Ja eipä siinä, lentäminen on kyllä mukavaa ja rauhoittavan ihanat maisemat n. 12 kilometrin korkeudesta on. Kolme tuntia koneessa meni nopeasti ja Italian ollessa yhden tunnin ajallisesti Suomea jäljessä, sain vielä yhden tunnin elämääni lisää. (joka kyllä hävisi sitten tultaessa Suomeen mutta parempi näin päin)

Hymy oli aikas herkässä koneesta pois astuessa ja päässä soi kirkuva ääni: Minä oon Italiassa, minä oon Italiassa, minä oon oikeesti Italiassa..!

Hermostuttavaa oli sitten odottaa matkatavaroita ruumasta 40 minuuttia kun vastaan minua tullut leirinjärjestäjä Laura jo kyseli että: Got the luggage?

Siinä olikin sitten ensikosketukseni siihen, että Italialaiset on aina myöhässä, tuli kyllä huomattua kahden viikon aikana. Mutta joo, rinkkani tuli ehjänä perille ja siitä sitten Lauran luokse poskisuudelmien vaihtoon ja kertomaan miten ihmeessä minun sukunimeni oikein lausutaan, hahha. Eli toisin sanoen pelkoni siitä etten ymmärtäisi englantia osottautui heti kättelyssä turhiksi ja vahvan espressokupin käteen saatuani olokin muuttui heti virkeämmäksi ja seikkailu saapas-maassa sai alkaa!

Back to Finland

Ciao!

Hieman on surullista alkaa kirjoittaa tänne matkasta, niin mahtavaa Italiassa oli ettei sieltä pois olisi haluunut lähteä. Meillä oli paras porukka ja Italian ihmiset sekä kulttuuri on jotain aivan uskomattoman upeaa suomalaiselle tytölle.

Kuvia on niin runsain mitoin että hetki menee ennen kuin ne tänne latailen ja tekstiä kirjoitan, saati sitten missä järjestyksessä kaiken kerron.

Love you all guys.

Hallo!

Muuta en kerkea kertomaan kuin etta rakastan Italiaa ja ihmisia taalla, tama on aivan mahtavaa ja lsfnljdgjjdhsfbkajg !! ;)

ps. Italiassa syodaan paljon ja jaatelo on aivan uskomattoman hyvaa!